Meidän työn laatuun ja sujuvaan suunnitteluun voit luottaa.

Uskomme, että verkkopalveluita voidaan suunnitella nykyistä tehokkaammin ja verkkokauppoja toteuttaa vetovoimaisemmin.

Meillä on kokemusta palvelumuotoilusta useilta toimialoilta mediamaailmasta mobiilioperaattoreihin. Suunnittelemme kokonaisia konsepteja tai yksittäisiä käyttöliittymäratkaisuja. Toimimme myös mielellämme osana tiimiä.

Suunnittelutyön ohella perustajamme Tuomas Nurminen on pyörittänyt yli 8 vuotta omaa kansainvälistä verkkokauppaa, jolla on asiakkaita yli 30 maassa. Alussa Tuomas olisi kaivannut apua, mutta Suomesta sitä oli vaikea löytää. Niinpä hän opiskeli ja teki kaiken itse. Nyt tarjoamme apua muille.

Lue lisää meistä

Ai mitä me teemme?

UI & UX SUUNNITTELU

Suunnittelemme palveluita, joissa asiakaskokemus on keskiössä. Konseptoinnin lisäksi viemme kehitysideat nopeasti prototyypeiksi. Viimeistelemme käyttöliittymän, oli laite mikä hyvänsä. Suunnittelutapamme nojaa Design-systeemin luomiseen, jonka avulla koko yrityksen tyyli ja kehitystyö säilyy yhtenäisenä.

VERKKOKAUPAT

Jokainen tuote ansaitsee upean ja helppokäyttöisen verkkokaupan, joka tukee kansainvälistymistä. Voimme perustaa verkkokaupan hyvinkin kevyesti tai tarkasti kustomoituna. Olemme erikoistuneet Shopify-verkkokauppoihin, joita asiakas osaa helposti itse hallinnoida perustamisen jälkeen.

PROJEKTINHALLINTA

Suunnittelu- ja kehitystyön lisäksi pidämme myös huolen, että projekti etenee suunnitellusti. Autamme myös tarvittaessa tuomaan projektiin ketterän toimintamallin. Meillä on kokemusta suurempienkin digiprojektien hallinnasta.

BRÄNDIKOKEMUS

Vahva brändi ja toimiva verkkokauppa tukevat toisiaan. Varmistamme, että asiakasyrityksen merkitys tulee digipalveluissa esiin. Autamme muun muassa verkkostrategian ja somenäkyvyyden luomisessa.

Viimeaikaisia projekteja

NÄYTÄ KOKO PORTFOLIO

Tuomas oli UX-konsulttimme, kun Työkirjan verkkosivusto sisältöineen rakennettiin kokonaan uusiksi kesän 2018 työnhakukautta varten. Hänen osaamisensa ja kokemuksensa oli meille todella arvokas. Alustaksi valittiin WordPress, jonka käytössä Tuomas on ihan pro. TEKin visuaalista ohjeistusta sovellettiin mukavan tuoreesta näkökulmasta – Tuomaksella on silmää väreille ja muodoille. Sivustoon saatiin onnistuneesti leivottua sisään sisäisten ja ulkoisten kumppaneiden toiveita sekä urapalveluiden unelma maailman hienoimmasta työnhakua ja työuraa tukevasta sivustosta. Tuomas jaksoi pitää käyttäjänäkökulman esillä kiihkeimpinäkin työstämisen hetkinä ystävällisellä, mutta napakalla tavalla. Työkirjan verkkosivujen toteutusta onkin kiitelty – iloisina jatkamme kehitystyötä.

Sari Taukojärvi, yksikönjohtaja, Tekniikan Akateemiset TEK
AIKAISEMPIA ASIAKKAITA URAN VARRELTA

Ota yhteyttä

Voit jättää viestin alla olevalla lomakkeella. Voit myös halutessasi soittaa meille numeroon +358 40 820 5958 (Tuomas Nurminen) tai laittaa sähköpostia osoitteeseen tuomas@grassic.fi.